ArjaSusi

Viisi vuotta Maidanin kansannoususta - Ukraina ei unohda sankareitaan

  • Jevhen rakasti Ukrainan luontoa.
    Jevhen rakasti Ukrainan luontoa.

 

Olin puolisoni Helmut Diekmannin kanssa Ukrainassa koulutusmatkalla maaliskuussa 2016 ja pysähdyimme Kiovan keskustassa Maidanin aukiolle, joka oli vuosien 2013-14 aikaisen kansannousun tapahtumapaikka. Lukuisat kukkakimput ympäröivät ns. Taivaallisten joukkojen -muistomerkkiä. Hallinnon palkkaamat tarkka-ampujat ja Berkutin poliisit surmasivat yli sata kansannousuun osallistunutta mielenosoittajaa, useimmat helmikuussa 2014.

Muistomerkissä surmattujen kuvat ja nimet on upotettu kivistä rakennettuun kehikkoon, joka kiertää aukion laitaa pitkin surullisena rivistönä. Tuntui järkyttävältä ajatella, että nykypäivän Euroopan reunalla, kahden tunnin lentomatkan päässä Helsingistä, mieltään osoittavia ihmisiä voidaan surmata julmalla tavalla. Katsoimme noiden eri ikäisten miesten ja naisten kasvoja ja heräsi kysymys: miksi nuo perheenisät, opiskelijat ja isovanhemmat lähtivät liikkeelle? Minkälaisia ihmisiä he olivat ja mistä he haaveilivat?

Saimme kootuksi toimittajaryhmän selvittämään ihmisten taustoja ja tarinoita. He kulkivat haastattelemassa omaisia ja ystäviä parin vuoden ajan. Kääntäjäryhmä käänsi tekstit ukrainan kielestä englanniksi ja allekirjoittanut käänsi ne suomeksi ja muokkasi julkaisua varten. Työ oli pitkä ja vaativa, mutta emme halunnut surmattujen elämäntarinoiden katoavan ajan virtaan jälkiä jättämättä. Emme halunnut antaa periksi diktaattorien väkivaltakoneistolle, joka surmaamisen lisäksi vyörytti tapahtumien ylle valheellista propagandaa. Tässä yksi henkilökuva.

 

Elämäntehtävänä luonnon ja ihmisten puolustaminen

Useissa Maidanin kansannousua kuvaavissa videoissa voi nähdä pitkän ja hoikan miehen sinisessä urheilukypärässä ja vihreässä sadetakissa. Jevhen Kotliar. Kädessään hänellä on metallinen kilpi, jonka avulla hän yrittää suojella haavoittuneita ja kuolleita tulitukselta. Aamulla helmikuun 20. päivänä hän kuljetti haavoittuneita ensiapuun Institutska-kadulla Ukraina-hotelliin. Jevheniä ammuttiin ja hän haavoittui vaikeasti niskaan ja reiteen. Jevhen sai ensiapua, mutta hän menehtyi runsaaseen verenvuotoon ambulanssissa.

 

Jevhen Kotliar syntyi 14. huhtikuuta 1982 Harkovassa koulutettuun perheeseen. Hänen isänsä oli insinööri ja äiti kemisti. Poika muistutti isäänsä – hän oli pitkä ja hoikka. Hän oli hiljainen ja rauhallinen lapsi. Jevhen piti paljon kissoista. Hänen isänsä muistelee, että poikaa kiusattiin usein lastentarhassa, joten isän piti opettaa poikaa puolustamaan itseään. Elämänsä kriittisillä hetkillä hän kuitenkin osoitti luonteensa lujuuden. Kerran hän tukki tien äitinsä kanssa työkoneilta, jotka olivat tuhoamassa kukkapenkkejä ojaa kaivaessaan. Selvästikin hän oli jo tuolloin kasvamassa luonnon puolustajaksi ja myöhemmin – ihmisten.

 

Jevhenin perheessä kaikki pitivät lukemisesta. Poika oppi lukemaan ja kirjoittamaan jo ennen kouluikää. Isä muistaa pojan lukeneen Raamattua jo toisella luokalla. Jevhen kävi Harkovan koulua numero 4, joka on nykyisin pedagoginen lyseo. Hän opiskeli myös musiikkikoulussa pianon soittoa ja rakasti erityisesti Beethovenin musiikkia. Jevhen vietti usein loma-aikansa Chuguievin kylässä, missä hänen isoäitinsä Maria asui. Siellä hän oppi uimaan ja sukeltamaan. Hän saattoi viettää tuntikausia katsellen mehiläisten elämää. Kun hän mursi kätensä, eikä voinut soittaa viulua, hän alkoi kirjoittaa tarinoita vaikutelmistaan kylän elämästä.

 

Päätettyään koulunsa Jevhen pääsi opiskelemaan Harkovan radioelektroniikan instituuttiin. Hän oli lahjakas opiskelija ja valmistui tietokoneohjelmoijaksi. Henkilökohtaisessa elämässään hän oli hyvin vaatimaton ja introvertti. Kahdenkymmenen vuoden iässä hän menetti äitinsä auto-onnettomuudessa, mikä sai hänet arvostamaan yhä enemmän perhettään. Jevhen harrasti vuorikiipeilyä. Kun hän oli Karpaattien vuorilla, hän kantoi selässään satakiloista reppua. Hän oli 1,85 metriä pitkä ja painoi vain 60 kiloa.

 

Vuonna 2010 Jevhen osallistui aktiivisesti protestiliikkeeseen, joka vastusti puiden kaatamista Gorkin puistossa Harkovassa. Puisto saatiin pelastetuksi Jehvenin ja muiden vapaaehtoisten ansiosta. Jevhen sai uusia ystäviä “Vihreän rintaman” aktivistien joukosta ja löysi elämäntehtävänsä: oikeudenmukaisuuden puolustamisen.  Olena Novytska kertoo, että Jehven oli aina mukana ja seisoi joukkojen keskellä kookkaana ja ruskettuneena, pitkät hiukset kiinni sidottuina.  Hän oli periaatteen mies, eikä tehnyt myönnytyksiä. Gorkin puiston tapahtuminen jälkeen hänelle tarjottiin paikkaa teollisuudessa korkeiden paikkojen työntekijänä. Hän otti paikan vastaan ja kehittyi taitavaksi ammattilaiseksi.

 

 Jevhen matkusti Kiovaan, kun opiskelijoiden kimppuun oli hyökätty. Hän ilmoittautui itsepuolustusjoukkoihin ja vietti melkein kaikki yöt barrikaadeilla. Helmikuun lopulla hän palasi kotiin vain muutamaksi päiväksi, mutta lähti pian takaisin Kiovaan, kun hyökkäykset mielenosoittajia vastaan pahenivat. Hänen isänsä muistaa tulleensa kotiin helmikuun 18. päivänä 2014, eikä löytänyt poikansa reppua sen tavanomaiselta paikalta huoneen nurkasta.  Hän soitti pojalleen ja kysyi: “Jevhen, missä sinä olet? Vastaus oli: “Olen Maidanilla. Missä muualla minä voisin olla. Isä on varma, että, jos hänen poikansa olisi elossa, hän olisi nyt Donbassissa puolustamassa Ukrainaa.”

 

Jevhenin hautajaiset pidettiin Harkovassa, runoilija Taras Ševtšenkon muistomerkillä, helmikuun 23. päivänä 2014. Hänen “Vihreän rintaman” ystävänsä Oleh Perehon kuvaili puheessaan Jevhen Kotliaria ihmiseksi, jolla oli hyvin ainutlaatuinen, rauhallisuuden aura. Jevhenin muistolaatat löytyvät Harkovan lyseosta ja Radioelektroniikan kansallisesta yliopistosta. Yksi Harkovan kaduista on nimetty hänen mukaansa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

Toimituksen poiminnat